

Kirjoituksiani
Onko Suomessa oikeusturva myös keskituloisille?
Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa jokaisella tulee olla todellinen mahdollisuus saada oikeutta ilman pelkoa taloudellisesta katastrofista. Suomessa oikeudenkäynnistä on muodostunut tavalliselle keskituloiselle taloudellinen riski. Nykyisessä järjestelmässä kaikkein...
Ennaltaehkäisyä sadan miljoonan euron leikkauksilla
Hallitus antoi 21.9.2026 eduskunnalle esityksen sosiaalihuoltolain uudistamisesta. Esityksen tavoitteena on palvelujen joustavuus ja oikea-aikainen tuki, mutta hankkeella tavoitellaan myös 100 miljoonan euron säästöjä hyvinvointialueiden rahoitukseen. Säästötavoite...
Raidereformista (eli kuinka usein ja minne junia menee ja kuka maksaa)
Lähijunaliikenteen järjestämismalli muuttuu vuoden 2030 lopussa. Raidereformi on hallitusohjelmaan sisältyvä uudistus, jonka tavoitteena on kilpailuttaa valtion omistama ja julkisesti tuettu henkilöjunaliikenne. Lempäälän kunnan osalta muutokset merkitsevät kunnan...
Ei heikennetä varhaista tukea lapsiperheiden sosiaalipalveluissa
Pirkanmaan vihreä aluevaltuustoryhmä haluaa säilyttää perheneuvolat Pirkanmaan vihreä aluevaltuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen perheiden varhaisen tuen jatkamisesta sosiaalihuoltolain muuttuessa – säilytetään perheneuvolatoiminta. Esitys sosiaalihuoltolain...
Kaupunkiseutu tarvitsee kestävän ja realistisen suunnitelman eteläiselle kasvulle
Pirkanmaan Vihreä maakuntavaltuustoryhmä jätti maakuntavaltuuston kokouksessa 1.6. aloitteen vaihtoehtoisen suunnitelman laatimisesta valtatie 3:n Lempäälä–Pirkkala moottoritieoikaisulle (ns. Puskiaisten oikaisu) ja eteläisen kasvusuunnan hankekokonaisuudelle....
Työelämän joustot auttaisivat ikääntyvän Suomen hoivan järjestämisessä
Pitkä elämä on suuri yhteiskunnallinen onnistuminen, jota on tavoiteltu sekä elintapojen että sairauksien hoidon näkökulmasta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden kasvavat kustannukset ja ikääntyvien palvelutarpeen lisääntyminen herättävät kuitenkin tällä hetkellä huolta....
Kotihoidontuesta
Kokoomus ja SDP haluavat poistaa kotihoidon tuen. Minusta vanhemmilla tulee olla mahdollisuus hoitaa lasta kotona kolmevuotiaaksi saakka – mutta nykyinen tuki on aivan liian pieni.
Lempäälä jättäytyi luontoviisaiden kuntien ulkopuolelle
Kunnanhallitus päätti vastoin viranhaltijan ja yhdyskuntalautakunnan esitystä olla liittymättä luontoviisaat kunnat -verkostoon. Liittyminen olisi ollut kustannusneutraalia.
Reilu kilpailu vaatii sääntelyä ja läpinäkyvyyttä
Ilman selkeitä sääntöjä menestys ei määräydy parhaan tuotteen vaan poliittisten verkostojen perusteella. Sääntelyn puute luo maaperää rakenteelliselle korruptiolle.